Tiedotteet

01.04.2010: TUL-lehden Alhoniemi: Kokon väitöskirja hämmentää

Seura voi edistää tervettä elämää

Yllättävän pienelle julkisuudelle on jäänyt Sami Kokon tammikuussa tarkastettu väitöskirja, jossa tutkittiin terveyden edistämisen roolia seurojen toiminnassa. Jo väitöskirjan aihe hämmästyttää, sillä helposti olettaa seurojen tehtävänä olevan valmennuksen ohella opettaa ja edistää terveitä elämäntapoja.

Tulokset ovat vähintään yhtä hämmentäviä: vain joka neljäs seura täytti hyvin terveyttä edistävän seuran kriteerit. Joka kolmannen seuran tavoitteissa terveiden elämäntapojen edistäminen näkyi varsin niukasti.

Kokon tutkimuksen mukaan asiat nousivat esille silloin, kun puhuttiin kilpailusäännöistä tai vastustajan kunnioittamisesta, mutta esimerkiksi terveellisen ruoan merkitys oli aiheena hyvinkin vaiettu. Päihteisiin liittyvistä asioista valmentajat olivat keskustelleet nuorten kanssa yllättävä harvoin. Yllättävä onkin oikea sana kuvaamaan väitöskirjan tuloksia.

On lähes käsittämättömän vaikeaa ellei suorastaan mahdotonta ymmärtää, miksi niin pieni joukko valmentajia keskustelee lasten ja nuorten kanssa terveistä elämäntavoista. Aihehan ei missään nimessä ole vaikea, vaan täysin arkipäivään liittyvää. Arkipäivän tietämyksellä jokainen valmentaja pystyy valistamaan urheilijoitaan.
Tupakoinnista, päihteiden käytöstä, rasvaisesta ruoasta, limsoista, munkeista tai riittävistä yöunista puhuminen ei vaadi ylempää korkeakoulututkintoa. Vaikeaa ei ole myöskään kertoa, kuinka tärkeää on syödä salaatteja ja kalaa.

Jokainen aikuinen ja myös aikuisuuden kynnyksellä oleva valmentaja tai ohjaaja tietää terveiden elämäntapojen merkityksestä niin paljon, että voi osaltaan toimia lasten ja nuorten kasvattajana. Kuvaavaa valmentajien toiminnalle onkin, että muun muassa sairaana urheilemisen riskeistä puhutaan, mutta ei kaikille ihmisille tärkeistä perusterveyteen vaikuttavista elämäntavoista.

Seurajohdonkin on valmentajien lailla katsottava itseään peilistä. Jos terveyttä edistävien toimien vähyys johtuu tiedon puutteesta, on valmentajille ja ohjaajille tätä tietoa tuotettava. Pelkkä ohjeistus asioiden esille nostamisesta ei riitä, vaan on annettava ”kättä pitempää”.

Kokko toteaakin terveyden edistämisen olevan hyvin esillä tavoitteissa, mutta matkaa jalkauttamiseen on vielä paljon. Tietoa on maapallo täynnä, joten sen kokoaminen yhteen ja saattaminen valmentajien ja ohjaajien tietoisuuteen ei ole vaikeaa. Ei liene mahdotonta myöskään kouluttaa lasten ja nuorten kanssa toimivia puhumaan terveiden elämäntapojen merkityksestä. Kuinka monessa seurassa järjestetään koulutusta näissä asioissa?

Lapsille ja nuorille on tärkeää puhua terveistä elämäntavoista, mutta vähintään yhtä tärkeä on saada vanhemmatkin ymmärtämään asia. 10-vuotiaalle, eikä edes teinille voi sälyttää vastuuta oman elämänsä hallinnasta ja terveyttä edistävien toimien vakiinnuttamisesta arkipäiväiseksi. Kasvatusvastuu on tässäkin kotona, ei koulussa tai seurassa. Näppituntumalla voi väittää, ettei vanhempia ole kyllästetty terveiden elämäntapojen powerpointesityksillä ja monistenipuilla. Hiljattain julkaistu pieni uutinen hätkähdytti: aineenopettajien enemmistö on halukas lopettamaan terveystiedon antamisen. Tällaista ajattelumallia on mahdotonta ymmärtää.