Tiedotteet

22.12.2009: Joulukuun kuntovinkki: Talvi rysähti - sukset esiin!

Talvikausi alkoi yhtä mainiosti kuin viime keväänä päättyi. Lumitilanne aivan etelää myöten on erinomainen. Hiihtokeleistä pääse nauttimaan aivan kuten vielä viime huhtikuussakin. Viime talvihan oli pitkästä aikaa kunnollinen koko maassa.

 

Mikäli et viime talven hiihtosesonkiin ehtinyt, tarjoaa joulu rauhoittumisen lisäksi oivan tilaisuuden hiihdolle sekä kenties käyttämättömyydestä ruostuneen hiihtotaidon elvyttämiselle. Välineiden päivitys ei ole ongelma, sillä kauppiaiden varastoissa kerrotaan tavaran riittävän. Sukset, sauvat ja monot eivät lopu kesken kuten viime keväänä. Sitä paitsi vanhoillakin pärjää hyvin, sillä tärkeintähän on liike, reipas mieli ja pakkasen kevyesti puremat posket.

Kansanhiihdot – osa Kunnossa 12 kuukautta -kampanjaa

Suomen Hiihtoliiton, Suomen Kuntoliikuntaliiton, Suomen Ladun ja Puolustusvoimien toteuttaman Kansanhiihto-kampanjan teemana on ”Hyödynnä 10 lumisinta viikkoa hiihtäen”. Teemalla kehotetaan ihmisiä laduille, Hiihtomaihin ja laskettelurinteisiin muistuttamalla sopivien hiihtoaikojen rajallisuudesta.

Koko talven kattavalla pitkällä kampanja-ajalla (1.1. – 30.4.) pyritään huomioimaan Suomen erilaiset luonnonolosuhteet. Kansanhiihtojen perussuoritus on puolesta tunnista tuntiin tapahtuva hiihtosuoritus, mutta säännöllinen hiihdon harrastus on Kansanhiihtojen päätavoite. Siksi Kansanhiihdot on osa Hiihtoliiton Kunnossa 12 kuukautta -kampanjaa. Lisätietoja tästä ( Hiihtoliiton sivuilta).



Takaisin