|
Työyhteisöliikunta 2010 hanke on kolmen ministeriön, kaikkien
työmarkkinakeskusjärjestöjen sekä liikuntajärjestöjen yhteinen
hanke,joka kokoaa ja jakaa tietoa erilaisista tavoista saada työyhteisöt ja niiden jäsenet liikkumaan.
Liikunnan ja terveyden ammattilaisten osaaminen halutaan nyt tuoda
entistäkin tehokkaammin kaikkien Suomen työpaikkojen käyttöön.
Työyhteisöliikunta 2010 on avoin hanke, johon jokainen työyhteisö
ja sen jokainen jäsen voi osallistua omista lähtökohdistaan.
Toivotamme tervetulleeksi mukaan myös kaikki liikunnan ja
terveyden palveluntuottajat sekä työterveyshuollon toimijat, jotka
haluavat edistää työyhteisöliikuntaa työnantajan ja työntekijöiden
yhteistoiminnasta lähtien sekä monimuotoisuutta ja yksilöllisiä tarpeita
ja lähtökohtia arvostaen.
Tavoitteenamme on, että hankkeen välityksellä jokainen voi löytää
juuri itselleen sopivan yhteistyökumppanin, jonka kanssa toimien
työyhteisön jäsenet löytävät liikkumisen ilot ja edut sekä yksilöinä
että työyhteisönä.
Hankkeella on laajapohjainen neuvottelukunta sekä hanketahojen
edustajista kootut ohjausryhmä, asiantuntijaryhmä ja viestintäryhmä.
Neuvottelukunta
SLU:n puheenjohtaja Timo Laitinen, puheenjohtaja
EK:n toimitusjohtaja Leif Fagernäs, varapuheenjohtaja
SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly, varapuheenjohtaja
OKM:n kansliapäällikkö Harri Skog, varapuheenjohtaja
Puheenjohtaja Matti Viljanen, AKAVA ry
Johtaja Risto Kauppinen, AKAVA ry
Lainopillinen asiamies Hannu Rautiainen, Elinkeinoelämän Keskusliitto EK
Sopimusjohtaja Risto Voipio, Kirkon työmarkkinalaitos (KiT)
Työmarkkina-asiamies Katariina Kietäväinen, Kirkon työmarkkinalaitos (KiT)
Työmarkkinajohtaja Markku Jalonen, Kunnallinen työmarkkinalaitos (KT)
Neuvottelupäällikkö Vuokko Piekkala, Kunnallinen työmarkkinalaitos (KT)
Ylijohtaja, Riitta Kaivosoja, opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM)
Johtaja Tapani Melkas, sosiaali- ja terveysministeriö (STM)
Ylitarkastaja Mari Miettinen, sosiaali- ja terveysministeriö (STM)
Järjestösihteeri Sauli Hievanen, Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry
Puheenjohtaja Timo Sahi, Suomen Kuntoliikuntaliitto KUNTO ry
Hallituksen jäsen Risto Suominen, Suomen Kuntoliikuntaliitto KUNTO ry
Toiminnanjohtaja Jorma Savola, Suomen Kuntoliikuntaliitto KUNTO ry
Toiminnanjohtaja, Jukka Pekkala, Suomen Liikunta ja Urheilu SLU ry
Puheenjohtaja Sirpa Paatero, Suomen Työväen Urheiluliitto TUL ry
Varapuheenjohtaja Kari Uotila, Suomen Työväen Urheiluliitto TUL ry
Pääsihteeri Janne Ollikainen, Suomen Työväen Urheiluliitto TUL ry
Puheenjohtaja Mikko Mäenpää, Toimihenkilökeskusjärjestö STTK
Työympäristöasiantuntija Erkki Auvinen, Toimihenkilökeskusjärjestö STTK
Kansliapäällikkö Markku Wallin, työ- ja elinkeinoministeriö (TEM)
Pääsihteeri Pirjo Harjunen-Rosenholm, työ- ja elinkeinoministriö (TEM)
Työmarkkinajohtaja Teuvo Metsäpelto, Valtion työmarkkinalaitos (VTML)
Työmarkkina-asiantuntija Päivi Lanttola, Valtion Työmarkkinalaitos (VTML)
Ohjausryhmä:
Toiminnanjohtaja Jukka Pekkala, Suomen liikunta ja urheilu SLU, puheenjohtaja
Kulttuuriasianneuvos Päivi Aalto-Nevalainen, opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM)
Ylitarkastaja Mari Miettinen, sosiaali- ja terveysministeriö (STM)
Vanhempi hallitussihteeri Päivi Kantanen, työ- ja elinkeinoministeriö (TEM)
Pääsihteeri Janne Ollikainen, Suomen Työväen Urheiluliitto TUL Työpaikkaliikunnan päällikkö Mikko Koivu, Kuntoliikuntaliitto KUNTO
Toiminnanjohtaja Jorma Savola, Kuntoliikuntaliitto KUNTO
Asiantuntijaryhmä:
Puheenjohtaja Timo Laitinen SLU
Toiminnanjohtaja Jukka Pekkala SLU
Pääsihteeri Janne Ollikainen TUL
Kuntoliikuntapäällikkö Veli-Tapio Kangasluoma TUL
Toiminnanjohtaja Jorma Savola KUNTO
Hallituksen jäsen Risto Suominen KUNTO
Kehittämisjohtaja Eija Hietanen SAK
Järjestösihteeri Sauli Hievanen, Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry
Ylilääkäri Kari Kaukinen EK
Asiantuntija Jyrki Hollmén EK
Johtaja Risto Kauppinen AKAVA
Työympäristöasiantuntija Erkki Auvinen STTK
Työmarkkina-asiantuntija Päivi Lanttola Valtion työmarkkinalaitos
Työelämän kehittämisen asiantuntija Merja Rusanen, Kunnallinen työmarkkinalaitos
Sopimusjohtaja Risto Voipio, Kirkon sopimusvaltuuskunta Vanhempi hallitussihteeri Päivi Kantanen, työ- ja elinkeinoministeriö (TEM)
Kulttuuriasianneuvos Päivi Aalto-Nevalainen, opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM)
Ylitarkastaja Mari Miettinen, sosiaali- ja terveysministeriö (STM)
Viestintäryhmä:
Viestintäjohtaja Eila Ruuskanen-Himma, SLU
Viestintäpäällikkö Sinikka Wallén, KUNTO
Päätoimittaja Ismo Alhoniemi, TUL
Viestintäjohtaja, Harri Järvinen, SAK
Tiedottaja Tapani Jylhä, EK
Projektipäällikkö Pertti Knuuttila
Hanketta tukevat sosiaali- ja terveysministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö sekä Raha-automaattiyhdistys RAY
|